Some-sisällöntuotanto

Suunnittele, löydy, kokeile, vuorovaikuta, katso asioita asiakkaan näkökulmasta. Lyhykäisyydessään näin. Ennakointi, rutiinit ja suunnitelmallisuus tulevat olemaan oman somestrategiani kulmakiviä. Yrityksen on tärkeää löytyä somesta, vaikuttaa ja vuorovaikuttaa. Ja yrityksen some-sisällöntuottajan on tunnettava yrityksen asiakkaat. Eri some-alustat ovat minulle pääsääntöisesti tuttuja ja osaan tuottaa niihin asianmukaista sisältöä. 

Somepostauksiin on hyvä luoda graafinen pohja, jonka avulla esimerkiksi yrityksen Instagram-seinä näyttää siistiltä ja yhtenäiseltä.
Näytelainaus tulevan blogini postauksesta. Myös tällaisia tekstipostauksia voi käyttää esimerkiksi juuri blogipostauksen boostaukseen vaikka Instagramissa. Värimaailma saa myös tällaisissa postauksissa olla yrityksen värimaailman mukainen.
Piirtänyt: Sonja Parviainen